Mistä rytköset tulleet Iisalmeen?

16 vuotta 3 kuukautta sitten #93 : IlkkaR
Pekan kirjoittama palaute:
"Tiedän suvustani sen verran että isoisäni on lähtöisin Iisalmesta. Hän oli Kalle Rytkönen. Lisäksi Iisalmessa on vaikuttanut aktiivisesti Ate Rytkönen, jolla on yhteys sukuuni. Osaatteko sanoa, mistä Rytkösen suku on Iisalmeen tullut. Onko mahdollisesti idästä päin noilta alueilta, jotka olivat ennen Suomen aluetta (Kuhmon itäpuolelta). eli olemmeko tuota muinaissuomalaista juurta, josta Kalevala on noussut pääosin esiin. Lönnrot sai parhaat säkeensä tuolta alueelta. Pekka"

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

16 vuotta 3 kuukautta sitten #94 : anttu
Hei!
Ate Rytkösen suku on selvitetty 1700-luvun puoliväliin, muta sitten on pieni aukko tiedoissa. Suku tulee uudisasukkaasti Vieremälle.
Iisalmen Rytköset tulee pääsääntöisesti reittiä Joroinen-Pielavesi-nykyisen Maaningan pohjoispää. Sieltä haarautuu 1700-luvulla mm. ns. Tyrmyn Rytköset ja Ulmalan Rytköset. Sonkajärven Rytkösistä ovat pääosin ns. Ulmalan Rytkösiä, mutta Aten suku voi tulla suoraan vaikka Pielavedeltä. Joroisiin Rytköset tulivat 1500-luvun taitteessa. Silloin käytössä oli nimi Rytky tai Rytkö. Oletetaan, että kaikki Rytköset periytyvät samasta kantasuvusta, mutta ei se tietenkään ihan varmaa ole.
Terveisin Anttu.:)
ps. Tiedostossamme on useita Kalle-nimisiä rytkösiä. Onko tiedossa tarkka syntymäaika, niin voisimme auttaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

16 vuotta 3 kuukautta sitten #98 : SenniR
Tervehdys!
Itse olen Iisalmen Rytkösiä, mutta tiedot sukuni alkuperästä ja sukuhaarastani ovat olemattomat. Olen Ate Rytköselle sukua, hänen veljensä Mikko on isoisäni.
Mitä sukuhaaraa Ate (ja veljensä) edustavat? Huomasin vain että täällä foorumilla puhutaan monesta eri suvusta ja sukututkimus on minulle vielä aivan tuore kiinnostuksen kohde. Isovanhempani kun ovat kuolleet niin ovat myös informaatiolähteet kuihtuneet. :-[

Muistan vain jonkun vuosittaisen "sukulehden" tai vastaavan jota Ate, Mikko ynnä muut tekivät. Nimi oli Rytökorven joulu tms. Isälläni on niitä jopa tallessa.

-Senni, Turussa vaikuttava Rytkönen

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

16 vuotta 3 kuukautta sitten #99 : anttu.rytkonen
Hei!
Ate Rytkösen vanhemmilla oli 11 lasta, joista yksi Mikko. Aten pojista FM, lehtori Esa Rytkönen on lupautunut kesän aikana selvittämään tämän sisarusparven vaiheita sukututkimusta varten. Hän asuu Vesannolla. Toinen veljeksistä on Ilkka Rytkönen, Savon Sanomain toimittaja Iisalmessa. Kuten aikaisemmin mainitsin, taaksepäin suvusta on tietoja. Aten isä oli lampuoti Paavo Rytkönen ja äiti Augusta Repo. He asuivat Kauppilanmäellä (Nykyistä Vieremää). Edelleen tiedetään Paavosta 4- sukupolvea taksepäin, jolloin tullaan uudisasukas Johan Rytköseen s. 1755 , joka tulee vaimonsa Helvi Kurosen kanssa Vieremälle. Teidän suvusta on varmasti paljon perhetietoja sillä Ate oli mm. innokas valokuvaaja.
Sukuterveisin Anttu. :D

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

16 vuotta 3 kuukautta sitten #107 : kgp

? Buenos dias !

Olen Kirsi García Pérez (os. Rytkönen) Kaarlo Rytkösen
tytär, isäni vanhemmat: Paavo ja Augusta (o.s. Repo)
Rytkönen. Lapsuuteni kesät vietin Iisalmessa sukulaisteni luona, mm. oleskelin paljon serkkuni Ilpo (Aten poika) Rytkösen kanssa. Joskus lapsuudessani kirjoittelin myös Sennin mainitsemaan Rytökorven Jouluun. Olen asunut jo vuosia Espanjassa, aikuinen poikani on myös kiinnostunut Suomen sukunsa vaiheista.

Aurinkoiset terveiset Málagasta kaikille Rytkösille !

Kikka

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

15 vuotta 11 kuukautta sitten #135 : veikkoyar
Heipähei!

Eksyin tässä Rytkösten sivuille ja huomasin tämän kysymyksen mistä rytköset Iisalmeen. En ole harrastanut sukututkimusta, mutta minulle on kerran joku näyttänyt jonkun rytkösen tekemän paperin, jossa väitettiin tutkitun, että Karjalasta tullaan. Ja että nimi olisi ollut siellä Rytkö.

...muistaisi vaan missä näin sen...

Veka

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Toteutus: Kunena foorumi