Hei!
Wacklinin osalta olen nojautunut Arvo Korpelan tietoihin, jotka hän toimtti vuonna 1983, Pielaveden historian ilmestymisen jälkeen. Voi olla, että uutempaakin on olemassa mutta en ole nähnyt. Ei Korpelakaan ole ehdoton. Myös hänen lähtökohtana on, että tarina Ouluun menneestä Rytkösen pojasta pitäisi jossakin määrin paikkansa. Voisi olettaa, että kirkon miehistä muistitiedot ovat hieman varmenpia kuin "pielakkaa pakenevista rytkösistä".
Lainaa seuraavassa Korpelan tekstiä kirjeestä: "Pielavesi 1:ssä isännöi vanhemman veljensä Heikki Matinpojan kuoltua 1695-97 nälkävuosina, Jussi Matinpoika Rytkönen, papin kätyri eli kuudennusmies, isovihan vuosiin asti, jolloin häviää kirjoista. Tällä Jussi Matinpojalla ja Riitta Ihalattarella oli oli poika Mikko ( mainitaan poikana 1697), sekä muita poikia. Vanhin poika Mikko on syntynyt n. 1675. Pielaveden historiassa on kyllä ylenmäärin puppua, mutta tämä Mikko on saattanut lähteä "lumivalkeissa" tamineissa Ouluun, hevosella kuitenki, ison talon ja kuudennusmiehen poika kun oli."
Sitten hän toteaa missä lähteissä ja millaisina eri kirjoitusversioina nimi esiintyy Pielavedellä.
Lainaus jatkuu:" Oulussa oli 1600- luvulla porvareita nimeltä Vaikko (Kirjoissa Waicko). Ilmeisesti Mikko asui jonkun Vaikon luona, ja sen mukaa ottanut itselleen nimen Waickenius, jota kirjurit sitten vielä vääntelivät."
Ajatuksen juoksu on siis se, että Oulun porvarina olevat Waikot ja Pielaveden lukkari Mikko Wackenius eivät olisi sukulaisia.
Jos on muuta tietoa kuulisin siitä mielelläni.
Terveisin Anttu.