Matti Rytkönen kivijärven lokakylästä

12 vuotta 1 kuukausi sitten #453 : iia_retriikka
Hei!

Kaipaisin tietoja papastani Matti Rytkösestä, hän asui Lokakylässä talossa jota me kutsumme voimalaitokseksi (kanavan varrella)  hän oli naimisissa Toini liimataisen kanssa ja he saivat Tuula nimisen tytön. Mummoni ja pappani erosivat ja lähtivät tahoilleen. Pappani avioitui(?) Elli nimisen naisen kanssa uudestaan ja Elli kuoli joskus 80-luvun alku puolella, myöhemmin pappanikin lähti tästä maailmasta, mutta siitä ei sen enempää.

Voimalaitos on yhä meidän omistuksessamme, kesämökkimme on kannonkoskella särkisaaressa ja äitini asuu Lahdessa. Itseni lisäksi meitä on Tiina Ylijoki ent.Uski, Simo Uski ja Saija Uski. Lisäksi minulla on poika nimeltä Antti Eklöf ja Tiinalla Tytär nimeltä Venla Ylijoki.

Olisi mukava tietää onko minulla sukulaisia pappani puolelta... Olen heitä varmasti tavannutkin, mutta olin silloin aivan pieni!

Kiitoksia Kaikille

Taina Uski

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 1 kuukausi sitten #454 : anttu
Hei!
On hyvä, että löytyi joku yhteyshenkilö Kivijärven rytkösiin. Kesällä ilmestyneessä sukukirjassa on pieni ryhmä (neljä sukupolvea) Kivijärven rytkösistä 1800-luvulta. Nuorin merkintä on Matti Matinpoika Rytkönen, s. 13.2.1866 Kivijärvi Pudasjärvi Makkola. Nuorempia tietoja ei saanut kaukolainauksella. Ei tietysti vielä ole varma, onko ukkisi suku tähän mattiin liittyvä. Saisitko jostakin selville ukkisi syntymäajan tai edes likimääräisen ajan. Jatketaan uudella innolla asian selvittelyä kun tiedetään, että sukua on elossa.
Terveisin Anttu

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 4 viikkoa sitten #455 : iia_retriikka
Hei! 

Äidiltäni asiaa tiedustelin ja sain syntymäajan ja kuolinajan  3.2.1926    -      23.5.86  (syntymäpäivästä äiti en ole ihan varma)  Äiti ei ole myöskään varma oliko Matilla toista nimeä se olisi voinut olla (Johannes)

Äidin nimi oli Edla Amanda Rytkönen (Os. Kuula), isä oli Eevertti(?) Rytkönen. Kuoli kun äitini oli lapsi.  Matilla oli veli Paavo, joka on kuollut 1995. Sisko Sirkka Heikkilä (Os. Rytkönen), Hänellä on kaksi lasta Hannu ja Merja. Hannulla ja Merjalla on myös lapsia.

Pappani on haudattu Kannonkosken Hautausmaalle.


Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Toteutus: Kunena foorumi