Rytköset-Wacklinit?

12 vuotta 3 kuukautta sitten #431 : ikokkone
Olen tässä viime viikkoina lueskellut tuota todella mielenkiintoista uutta Rytkösten sukukirjaa, jossa puhutaan Pielaveden lukkarista Mikael Vakeniuksesta 1700-luvun alusta. Onko se vanha käsitys (esim. Pielaveden ja Keiteleen historia), että tämä Mikael olisi oululaisen Wacklin-suvun kantaisä edelleen "käypää valuuttaa"?

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 3 kuukautta sitten #432 : anttu
Hei!
Wacklinin osalta olen nojautunut Arvo Korpelan tietoihin, jotka hän toimtti  vuonna 1983, Pielaveden historian ilmestymisen jälkeen. Voi olla, että uutempaakin on olemassa mutta en ole nähnyt. Ei Korpelakaan ole ehdoton. Myös hänen lähtökohtana on, että tarina Ouluun menneestä Rytkösen pojasta pitäisi jossakin määrin paikkansa. Voisi olettaa, että kirkon miehistä muistitiedot ovat hieman varmenpia kuin "pielakkaa pakenevista rytkösistä".
Lainaa seuraavassa Korpelan tekstiä kirjeestä: "Pielavesi 1:ssä isännöi vanhemman veljensä Heikki Matinpojan kuoltua 1695-97 nälkävuosina,  Jussi Matinpoika Rytkönen, papin kätyri eli kuudennusmies, isovihan vuosiin asti, jolloin häviää kirjoista. Tällä Jussi Matinpojalla ja Riitta Ihalattarella oli oli poika Mikko ( mainitaan poikana 1697), sekä muita poikia. Vanhin poika Mikko on syntynyt n. 1675. Pielaveden historiassa on kyllä ylenmäärin puppua, mutta tämä Mikko on saattanut lähteä "lumivalkeissa" tamineissa Ouluun, hevosella kuitenki, ison talon ja kuudennusmiehen poika kun oli."
Sitten hän toteaa missä lähteissä ja millaisina eri kirjoitusversioina nimi esiintyy Pielavedellä.
Lainaus jatkuu:" Oulussa oli 1600- luvulla porvareita nimeltä Vaikko (Kirjoissa Waicko). Ilmeisesti Mikko asui jonkun Vaikon luona, ja sen mukaa ottanut itselleen nimen Waickenius, jota kirjurit sitten vielä vääntelivät."
Ajatuksen juoksu on siis se, että Oulun porvarina olevat Waikot ja Pielaveden lukkari Mikko Wackenius eivät olisi sukulaisia.
Jos on muuta tietoa kuulisin siitä mielelläni.
Terveisin Anttu.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 3 kuukautta sitten #433 : ikokkone
Kiitos vastauksesta! Minulle ei kuitenkaan vielä täysin selvinnyt, että oletko sitä mieltä, että 1700-luvun Oulun Wacklinit ovat Rytkösten perillisiä. Sara Wacklin kirjoittaa 1800-luvulla teoksessaan "Sata muistelmaa Pohjanmaalta", että hänen sukunsa kantaisä oli pielavetinen talonpojan poika Mikael, joka oli vielä Ouluun tulonsa jälkeen palannut Pielavedelle lukkariksi. Tämä samainen (?) Mikael toimi sittemmin Oulun postimestarina vuodesta 1717 alkaen. Kysymykseksi nouseekin, ovatko Oulun myöhemmät, 1700- ja 1800-lukujen Wacklinit  Vaikkojen vai Mikael Wackeniuksen perillisiä. Tiedetäänkö esim. Mikael Wackeniuksen vaiheista mitään vuosien 1701 - 1704 jälkeen, kun hän ei enää ollut Pielaveden kappelin lukkari? Tiedän, että varmaa tietoa asiasta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada, mutta olisin kiinnostunut tietämään, olisiko Sinulla (tai jollakin toisella) mielipide asiasta.

P.S. Kiitos upeasta sukukirjasta! Se on yksi parhaita mitä olen koskaan lukenut.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 3 kuukautta sitten #434 : anttu
Tervehdys!
Aihe muuttuu entistä mielenkiintoisemmaksi. Mikon yksilöityjä tietoja on Pielaveden kirjoissa seuraavasti: 29.1.1702 päivätyssä vuoden 1702 henkikirjassa on Taipaleenkylässä kappalainen Marius ja lukkari Michell Wackenius. Vuoden 1703 henkikirjassa on Lammassalossa lukkari Michel Waickenius vaimoineen. Vuoden 1704 henkikirjassa on Lammassalossa lukkari Waikenius vaimoineen. Vuoden 1705 henkikirjassa on Lammassalosa kappalainen Jaakoppi Hoffren ja lukkari Michell Wäckenius vaimoineen. Vuodesta 1706 on Lammassalossa kappalainen Hoffren ja lukkari Israel (Niskanen). (nimiä on kirjoiteetu siten kun ne näyttäisi olevan alkuperäisissä asiakirjoissa)
Maanigan rippikirjassa 1812-21 s. 118 on Käärmelahdessa N:o 6 Hannulassa renki Jaakko Wacklin, s. 15.12.1780, tullut 1815 Pielavedeltä. Ei ole Pielaveden syntyneiden luettelossa. Olisiko syntynyt Oulussa? Jos tämän Jaakon syntymäpaikka ja vanhemmat varmistuisi Oulun kirjoista, se voisi auttaa jäljitystä.
Terveisin Anttu.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

12 vuotta 3 kuukautta sitten #435 : ikokkone
Mielenkiintoisemmaksi tosiaan muuttuu. Hiskistä löytyi IISSÄ 15.12. 1780 syntynyt Jacob Wacklin, vanhemmat sotilas Jör. Wacklin ja Vappu Jussintytär. Tämä Jaakon tapauskin osoittaa, että Pohjanmaan Wacklineilla näyttää olleen vielä 1800-luvun alussa yhteyksiä Pielavedelle. Käsitys Oulun Wacklin-suvun pielavetisestä syntyperästä näyttää olevan melko vallitseva (johtuen varmaan Saran kirjasta). Esim. Oulun kaupungin internet-sivut kertovat Wacklinien tulleen Pielavedeltä. Mielenkiintoista Saran kertomuksessa suvustaan on myös se yksityiskohta, että hän sanoo Mikaelin tulleen (1700-luvun alussa) Ouluun sen jälkeen lukkariuden jälkeen vanhimman poikansa Sakarin kanssa, joka myöhemmin peri isänsä viran Oulun postimestarina. Hän siis antaa ymmärtää, että muut lapset olisivat jääneet Pielavedelle. 

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Toteutus: Kunena foorumi